Esakallio

Esakallio Instagramissa Esakallio Facebookissa

ke 24.4.
klo 13:00 - 16:45

Matti-Sakari & Pekkaniskan pojat iltapäivätansseissa

Matti-Sakari & Pekkaniskan pojat iltapäivätansseissa

Pekkaniskan Pojat on maineikas yhtye, joka nyt pienen sapatin jälkeen on jälleen kuosissaan. Orkesterin laulusolistina toimii edelleen orkesterin perustaja Matti-Sakari Niska.

Pekkaniskan Pojat on aikojen saatossa levyttänyt paljon, mutta ensimmäiset uudet musiikit pienen tauon jälkeen kuultiin Syksyn Sävel -kilpailussa 2021, kun Köyhän miehen Danny -kappale kajahti ilmoille. Hieman kieli poskella tehty melodia svengaa kuin hirvi, ja teksti saa paatuneimmankin kuulijan huulille hymyn. Kesällä 2023 soi uusi kappale Hattu päähän.

Yhtye on noussut tinkimättömällä palveluhalulla, taidolla ja tanssijoita miellyttävillä rytmeillä tanssiorkestereiden ykkösryhmään. Pekkaniskan Pojat on alunalkaen vuonna 2002 perustettu tanssiorkesteri. Orkesteri palkittiin vuonna 2007 Vuoden Tanssittajatulokas -palkinnolla. Vuonna 2010 pojat voittivat Vuoden tanssittaja -tittelin. Albumeja on vuosien aikana kertynyt jo 7, joista yksi Souvareiden kanssa.

Keskiviikoisin uudet hakuajat:
13:00 – 14:00 Miesten haku
14:00 – 15:00 Naisten haku
15:00 – 16:00 Miesten haku
16:00 – 16:45 Sekahaku

Hinta: 13 €

pe 26.4.
klo 19:00 - 0:15

Taikakuu ja Katja Karisukki & Kasipallo sekä Anniina Suhonen perjantaitansseissa

Taikakuu ja Katja Karisukki & Kasipallo sekä Anniina Suhonen perjantaitansseissa

Perjantaitansseissa Taikakuu ja Katja Karisukki & Kasipallo sekä Anniina Suhonen

Illan aikataulu:
Tanssikurssit 17:45 – 18:45 (sisältyy tanssilipun hintaan)
Tanssilajina Boogie Woogie, Kari Lempinen opettajana

19:00 - 19:45 Katja Karisukki & Kasipallo
19:45 - 20:30 Taikakuu
20:30 - 21:15 Anniina Suhonen & Kasipallo
21:15 - 22:00 Taikakuu
22:00 - 22:45 Katja Karisukki & Kasipallo
22:45 - 23:30 Taikakuu
23:30 - 00:15 Katja Karisukki & Kasipallo

25v tai nuoremmat sisään erikoishintaan 10€.

Hinta: 20 €

ke 1.5.
klo 13:00 - 16:45

Jarkko Ylisikkilä & Soiva orkesteri sekä Heikki ”Hessu” Ilmonen iltapäivätansseissa

Jarkko Ylisikkilä & Soiva orkesteri sekä Heikki ”Hessu” Ilmonen iltapäivätansseissa

Vappupäivän karkelot Someron Esakalliolla.

Jarkko Yli-Sikkilä & Soiva Orkesteri koostuu neljästä pohjalaisesta pitkänlinjan muusikosta. Näiden miesten juuret ovat syvällä suomalaisessa tanssimusiikissa. Soittamisen riemu ja esiintymisen nälkä vie tätä kokenutta ryhmää tanssikansan pariin ja viihdetilaisuuksiin ympäri Suomen.

Soiva Orkesterin ohjelmisto nostalgisine kappalevalintoineen kunnioittaa perinteistä tanssimusiikkia. Lisämausteen kappaleisiin tuo orkesterin kapellimestari Kimmo Männyn taidokas harmonikan soitto.
Nautinnollisen elämyksen tanssimusiikin parissa takaa taitava moniääninen laulu ja tukeva tanssipoljento, jonka kruunaa solisti Jarkko Yli-Sikkilän vahva tulkinta sekä sydänjuuria hivelevän tumma ääni.

Oikeissa tansseissa on Soiva Orkesteri!

Kokoonpano:
Jarkko Yli-Sikkilä - solisti
Kimmo Mänty - koskettimet, haitari, laulu
Jorma Kari - kitara, laulu
Hannu Luostari - rummut, laulu

Väliaikamusat livenä Heikki "Hessu" Ilmonen.

Keskiviikoisin uudet hakuajat:
13:00 – 14:00 Miesten haku
14:00 – 15:00 Naisten haku
15:00 – 16:00 Miesten haku
16:00 – 16:45 Sekahaku

Hinta: 13 €