Esittely

Urheiluseura Someron Esa ry:n tanssilava Esakallio avattiin Juhannuksena 1965. Lavaa on uudistettu viime vuosina mittavilla investoinneilla. Tilamme soveltuvat hienosti tanssien lisäksi erilaisten tilaisuuksien järjestämiseen.

Esakalliolla järjestettäviä tilaisuuksia tanssien lisäksi ovat mm. konsertit, messut, näyttelyt, perhejuhlat, edustustilaisuudet.

Esakallio - Tanssijan Satumaa & Paratiisi

Esakallio on valtakunnan suurin ja suosituin tanssilava ja viihdekeskus keskellä vehmasta luontoa. Someron keskustan tuntumassa sijaitseva Esakallio tarjoaa tanssikansalle laadukasta viihdettä kauniin maalaismaiseman äärellä.

Lavalla tanssitaan perinteisesti perjantai-iltaisin klo 21-02. Perjantai-iltoja vauhdittavat iskelmätaivaan ehdottomat ykkösnimet ja tanssiorkesterien kerma.

Huippusuositut päivätassit järjestetään keskiviikkoisin klo 13-17. Iltapäivätanssit ovat saavuttaneet hurjan suosion ja tansseihin saavutaan kaukaa. Keskiviikko on monelle viikon odotetuin hetki.

 

Yksityistilaisuudet

Esakallio sopii mainiosti kaikenlaisten suurien ja pienien tilaisuuksien järjestämiseen. Meillä hoituvat niin perhejuhlat, konsertit, messut, näyttelyt ja vaikkapa edustustilaisuudet.Perhe Juhlat EsakalliollaVuokraamme tilojamme joustavasti tarpeenne mukaan.
Ota yhteyttä ja pyydä tarjous: Matti Oksanen 0400 120 907

Tila on joustavasti järjesteltävissä erikokoisiin tilaisuuksiin:

Tervetuloa Esakalliolle!

EsakallioEsakallioTanssipari EsakallioltaEsakallioEsakallio